Surffilautojen kehityshistoria

Jo vuonna 1778 brittiläinen tutkimusmatkailija kapteeni J. Cook oli nähnyt tällaista toimintaa Havaijin saarten paikallisten asukkaiden keskuudessa. Vuoden 1908 jälkeen surffaus levisi joihinkin Euroopan ja Amerikan maihin. Se levisi Aasiaan vuoden 1960 jälkeen. Surffaus on kehittynyt suuresti viimeisen parin vuosikymmenen aikana.Laajamittainen surffauskilpailuton pidetty Pohjois-Amerikan, Perun, Havaijin, Etelä-Afrikan ja Itä-Australian rannikoilla.

Surffauksen voimanlähteenä ovat aallot, ja se on suoritettava rannalla, jossa on tuulta ja aaltoja. Aaltojen korkeuden tulee olla noin 1 metri, ja vähimmäiskorkeuden tulee olla vähintään 30 senttimetriä. Havaijin saarilla on aallot, jotka soveltuvat surffaukseen ympäri vuoden. Erityisesti talvella tai keväällä pohjoiselta Tyyneltämereltä tulee aaltoja. Aallot ovat jopa 4 metriä korkeat ja voivat antaa urheilijoille mahdollisuuden liukua yli 800 metriä. Siksi Havaijin saaret ovat aina olleet maailman surffauksen keskus.

Ensimmäinensurffilaudatkäytetyt olivat noin 5 metriä pitkiä ja painoivat 50-60 kiloa. Toisen maailmansodan jälkeen ilmestyi vaahtomuovilevyjä ja levyjen muotoa parannettiin. Nykyään käytetyt lainelaudat ovat 1,5–2,7 metriä pitkiä, noin 60 senttimetriä leveitä ja 7–10 senttimetriä paksuja. Ne ovat kevyitä ja litteitä, hieman kapeampia etu- ja takapäästä, ja niissä on vakauttava häntäevä takana ja alaosassa. Kitkan lisäämiseksi levyn pinnalle päällystetään myös vahamainen ulkokalvo. Kaikki surffilaudat painavat vain 11-26 kiloa.

Ryhävalaan siipien etuosassa on aallotettuja rakenteita, jotka auttavat tätä behemotia liikkumaan vedessä sulavammin ja sulavammin. Tämä rakenne auttaa vähentämään vastusta ja auttaa ryhävalasta "tarttumaan" vesivirtaan varmistaen, että se voi liikkua nopeasti koostaan ​​​​huolimatta. Tästä inspiroituneenasurffilautavalmistaja Fluid Earth valmisti ainutlaatuisen surffilaudan, jossa oli aallotettu etupää.